Happy Halloween

Syysloma alko railakkaissa tunnelmissa. Kyllähän tässä jo loman tarpeessa olikin. Aamu alkoi porukkakreisishoppauksella, kun lähdettiin metsästämään kostyymeja illan pippaloita varten. Niinhän siinä kävi, että ei jääny ku hampaat käteen. Kaupungista kun ei löytynyt kunnon pilailupuotia. Oli siis turvauduttava luovuuteen ja oman vaatekaapin karmeuksiin. Ihan hyvällä menestyksellä.

Suomen edustus

 Tällä erää juhlistettiin rapakon takaisia perinnekekkereitä asiaankuuluvassa seurassa. Amerikan muijat Liz ja Miranda kun iskivät kutsua kehiin. Oli lakanatkin jenkkilän malliin. Pöytä oli pistetty koreeksi ja olut virtas. Nyt päästiin myös selvyyteen siitä, miksi jenkkileffoissa pippaloissa käytetään aina muovimukeja tuoppeina. Juomapelien takia tietty! Ja niitähän siinä sitten illan mittaan harjoitettiinkin useaan otteeseen. Mainiota viihdettä.

Tuopposiin paiskittiin palloa. Joka välissä sai ottaa kuppia.

 Illan emännät valkosissaan. Oikealta Miranda, Julie, Dennis, Liz ja Janis.

Tämä pariskunta käänsi katseita. When Siiri met Hilary <3

Ja jotta juominen ei olisi käynyt tylsäksi, mukaan vedettiin myös suppilovekotin. Tämän hienon keksinnön ansiosta tölkki tyhjenee alta aikayksikön. Ei muuta ku suu auki ja nielemään. Itse en moiseen hulluuteen kuitenkaan ryhtynyt.

Viitekehyksessä Anssi Hilaryn suosiollisella avustuksella.

Ja aloittelujen jälkeen olikin sitten hyvä siirtyä ihmisten ilmoille. Saatettiin aiheuttaa hieman pahennusta liikenteessä. Ainakin päät kääntyivät siihen malliin. Paikallinen poliisipartiokin sai naurunremakan osakseen, kun moitittiin heidän kostyymivalintojaan liian itsestäänselviksi. Voisivat vähä ees panostaa juhlan kunniaks.

Ja ketä meit ny oli.

Päätepysäkki, irkkupubi osoittautui mielettömän hyväksi valinnaksi. Siellä oli jengiä pilvin pimein mitä eriskummallisimmissa vermeissä. Huutoa, naurua, tanssia, laulua, uusia naamoja, ilakointia, parhautta ikinä! Niin ihanaa, ettei sanotuksi saa. Kaikkea livebändistä lähtien (ja huussipaperiakin tuotiin lisää loppuillasta).

Puvustautuneet sai ilmasii hodareit. Mesta tarjos myös siipperii.

Kera Bean ja Patrician.

Thriller oli ykkössuosikkibailuveisu. Katan kaa ilakoitiin.

Illan kruunasi jymy-yllätys. Baari järkkäs Paras puku -kilpailun. Livebändi siel huuteli soiton lomassa, että kutsuu keikan jälkeen lavalle ne 6 onnekasta, jotka on vetäny vermeet ylle ja jaksaa bailata koko soitannon ajan. Siellähän sitten Hilaryn kanssa eturivissä pelattiin lead singerin kanssa silmäpeliä. Kimpassa transuina vedettiin huomio itseemme. Luulen, että myös kazoolla oli osuutta asiaan. Vedin yleisöstäkäsin sooloa aina instrumentaaliosuuksiin. Laulaja diggas niin paljon, että testas kapinetta myös itse.

No, keikan loputtua oli pelkästään selviö, että Hilaryhan sinne lavalle pääsee. Mutta täysin yllättäen ja pyytämättä stagelle käskettiin myös Anssi! Hän kun ei edes keikkaa liiemmin seurannut ja nyhjötti baaritiskin suunnalla. Naamalla oli kuitenkin osuutta asiaan. Sinnehän se sitte täräytti ja piti pokkansa. Ensimmäisellä kierroksella kyseessä oli huutoäänestys parhaasta puvusta. Kiljuin, niinku olis tapettu. Toisella kierroksella tähdet pääsivät laulamaan. Hilary tunnelmoi herkän Love the Way You Lie -veisun naisellisin elein sävytettynä. Esityksellään ja huutoäänestyksellä hän tuli kisan toiseksi ja voitti 50 euron edestä juomapoletteja. Mutta Anssi hankki voiton kotiin. Kukapa olisi arvannut, että voittobiisi olisi kaikille tuttu Wonderwall kazoon säestyksellä. Veti ku vappukeikalla konsanaan. Ansaittu oli voitto, 80 eurolla ilolitkua. Anssin omakohtaiset tunnelmat voit käydä lukaisemassa täältä.

Siellähän töröttivät kaiken kansan naurettavina.

Voittajan ei ollut helppo hymyillä.

Parastahan Anssin voitossa oli se, että hän ei suinkaan juonut voittamiaan juomia isse, vaan tarjos koko köörille illan juomingit (poletit vaan lenteli, allekirjoittanut kontti niiden perässä pitkin lattioita). Teki itsestään numeron. Tällaisessa tilanteessa se oli oikein.

Ja iltahan päättyi perinteikkääseen tapaan Ossenmarktin kepsulle. Iloluontoisessa seurassa talsittiin laulun siivittämänä pitkin Antwerpenin katuja. Nautittiin kellonkäännön ansiosta myös yhdestä lisätunnista. Kuutta se näytti kotiin tullessa. Elonaikaa parhaimmillaan.

Likat rimpsalla.

Nyt se on sitten asennoiduttava siihen, että seuraavan viikon tulen viettämään Dublinissa herraseurassa. Menkööt muut Espanjan aurinkoon, suomalaisia kiehtoo koiranilmat!

Pikkasen eri kuviot

Eilen oli hiukan maailmankirjat ja -opukset sekasi. Kävipä siinä niin, että saatiin kutsua illalliselle opettajaseurassa. Torstai-illan alkuasetelma ei siis vaikuttanut lupaavalta. Onhan siinä jotain hämärää, jos tuppaa viettämään vapaa-aikaansa kera maikkojen. Mutta eihän siitä nyt voinu kieltäytyäkkään.

Täräytettiin siis itselleni täysin vieraalle alueelle kaupungin länsilaitamille. Raflan osaa näytteli jonkinsortin fiinimpi hampurilaismesta. Ruokaa odotellessa lässyttettiin kera vineton. Siinä oli small talkin alkeet hakusessa. Itse koin tilanteen jollain lailla kiusaantuneen hämmentävänä. Jotenkin rentoutumisesta viinin äärellä ei tullut mitään, kun koko ajan piti pitää itseään aisoissa. Eihän siinä nyt ois tullu kysymyksenkään vetää huutonauruja/lauluja kehiin. Mut nauratti ja laulatti kyllä. Karmee tilanne. Vähä ku kusihätä huussittomassa bussissa. Paineita kasaantu.

Riemunkirjava illallisseuramme.

Hoikkana belgialaisena Katrien lähti salaatille. Ja Anssi, no ...

Siirin kaa lähettii samalle linjalle.

Ruoka oli varsin onnistunutta. Turhan kauan sitä siinä kuitenkin sulateltiin. Lopulta  kansankynttilämme iski kovat pöytään ja sano, et seuraavana lähetäänkin sit oluselle. Ja messiin oli lähdettävä. Tarvottiin läpi hiljaisen kaupungin ja päädyttiin sitten kotoisen oloseen juottolaan. Poikkeuksellisesti röökaaminen sisätiloissa oli kielletty. Kyllä olikin hyvä hengittää. No, eiköhän se opettajakunta vielä lisääntynyt, kun toinenkin viestinnän lehtori-mikälie liittyi seuraan. Ja kävipä vielä niinkin, että itse kutsun esittänyt opettaja (nimetkin hakusessa, lieneeköhän ollut Wilfred) täräytti meille juomat eteen. Omasta kukkarostaan taiko rahat. Olisha se nyt ennenkuulumatonta, että koulu sponssais opiskelijain ja opettajien yhteisiä seurustelutuokioita. Läppä lensi aina hollannin kielen maakohtaisista eroista Brysselin julkisten kulkuvälineiden aikatauluihin. Juu niinku olisin messissä ollu. Oli kovan työn takana esittää selvää. Melko teini olo.

Ei ihan kevyille lähetty. Westmalles kuulemma kymmenisen prossaa.

Oppilas, oppilas, opettaja, oppilas, oppilas, oppilas, opettaja.

Ja ei siinä vielä kaikki. Opettajakunta halus viel jatkaa iltaa muualla. Hälytyskellot kilisi, mutta porukalla lähettiin. Kierreltii siinä huudeilla. Oli myös kirkkaat kehissä, hyvin näytti opettajillekin Mikon reppuvodka uppoovan. Aikamoista ja eriskummallista. Totesivat vaan, että ovat itsekin joskus olleet nuoria ja tietävät nämä touhut.

Etappina oli lähipubi. Siel sit törötettiin vielä lasillisen verran. Keskustelu soljui jo melko vaivatta. Kaljumpi (?) opettaja heitti myös vitsiä kehiin. Vähä meni ohi, mut pitihän sitä kohteliaisuudesta rätkättää. Taisi kansankynttilöille jäädä päällimmäisenä Suomesta mieleen se, et ruotsalaiset on omalaatuisia ja kukaan ei oikeesti tykkää murtomaahiihdosta. Hyvin me edustetaan täällä.

Kiittelyiden ja muiden muodollisuuksien jälkeen lähettiin sit eri teille. Siinä vaiheessa oli hymy herkässä. En ehkä mokannu pahasti, niin että kehtaa viel koulun käytävillä moikata. llta jatkui rattosissa tunnelmissa kohti ydintä.

Matkalla uhrattiin aatos medialle.

Suomineidot kipas kaikki kampaajalla männäviikolla. Nyt on kuontalot kuosis.

Ensimmäistä kertaa täällä ollessamme oltiin liikenteessä siihen aikaan kun espanjaanot yleensä. Kello lähenteli jo aamu kahta, kun läksimme Anssin hoteista Ossenmarktin hämärään. Ihan ei onneks kolmistaan tarvinnu hengata, seuraan kun liitty intercultural communication - ryhmän paikallisvahvistus Sohvi ystävineen ja muutaki jengiä. Ensimmäisen välietappijuottolan jälkeen päästiin Jurin ah-niin-ihanaan baariin. Kantapaikkamme siis. Ja taashan hän tarjos miesvieraille ilmasta ilojuomaa. Se mesta on kyllä ehdottomasti kaupungin viihtysin, aina ilosta jengiä ja palvelu pelaa. Ite saa musiikkitoiveitaki heittää. Sunrise Avenue raikas.

Mikko ilmasen shotin perässä. Juri vaan perässä.

Taas löyty kaltastaan seuraa. Blondius yhdistää.

Illan herkät viimeset hitaat.

Kotiuduin kivasti kukonlaulun aikaan. Eikä ees väsy painanu. Ehkä alan oppii.

Loppuun vielä "hauska" video-otos eiliseltä:

Sadepäivän ilo

Otin ja repäsin. Lähin lätkimään Liegeen ihan yssisseni. Omaa aikaa ja sillai. Tarvoin aamujalassa vesisateessa asemalle. Ensimmäinen vastoinkäyminen siunaantui jo steissin aikataulukkoa tuijotellessa. Eihän siellä tietenkään mitenkään voida ilmoittaa selkeästi pääteasemia. Olin pannut merkille tarkan lähtöajan, mutta junia lähti ainakin 4 samaan aikaan. Intuitiolla hyppäsin kopperoon, jonka etappina mainittiin Luik. Napakymppi. Reilu kahden tunnin matka kaakkoon kului syysmaisemia vahdatessa. Näkymää elävöittivät vuorosiinsa niin lampaat, lehmät kuin hevosetkin.

Ahdasmielisesti en juurikaan odottanut kaupungilta mitään ihmeempiä. Viimeiset välietapit ennen pääteasema Guilleminssia kun näyttivät varsin slummimaisilta betonirakennuksineen. Steissi kuitenkin yllätti. Ihan oli ku mikäkin stadion lasikatteineen päivineen.

Kokoa ja näköä. Ja ikkunanpesua.

Wikipediaa lainatakseni Liege on Belgian kolmanneksi suurin kaupunkimainen seutu, suurin Vallonian alueella. Ja olihan siellä kattelemista riittämiin yhdeksi päiväksi. Toiseksi vastoinkäymiseksi nimeän tähän väliin kartattomuuden. Ei löytyny asemalta, joten päätin lähteä litomaan vaiston varassa. Hukkahan siinä tietenkin tuli vastaan. Jotenkin onnistuin kuitenkin ajautumaan veden äärelle tavoitteenani ylittää muutama silta.

Vielä vihertää.

Hiljaiset sillat jäi taakse ja eteen avautui reissun todellinen päämäärä. Pitää tunnustaa, että ei tässä nyt mitään historiallisia monumentteja saati kulttuurikierroksia oltu hakemassakaan. Liegestä löytyy PRIMARK! Lapsityövoimalla halvalla tuotettuja lumppuja ja rytkyjä huokeaan hintaan. Kreisishoppaajan unelma. Perimmäinen syy shoppausintoon oli kylmenneet ilmat ja talvitakin uupuminen. Antwerpen osoittautui sillä saralla tuloksettomaksi (tarjontana ainoastaan iänikuiset villakangastakit, järkyttävät kiiltopintapönäkät ja kato-mun-munuaisii -ratkasut).

Tätä lisää kiitos.

Shopatessa ajantaju katos. Vastoinkäymiset nro 3 & 4 koettiin sovituskopeilla ( juu arvasit: ei mahtunu kaikki päälle). Ensinnäkin valtava kielimuuri. Ihan kun ois vieraalla maalla ollu. Ranskaa honotettiin kuus nolla päin lärviä. Tajusin just ja just mitä Bonjour tarkotti. Virkaintonen neiti-ihminen tiskin toisella puolella ei ollu tyytyväinen siihen, että olin keränny korin täyteen renttua. Koppiin kun sai kirjoittamattoman säännön mukaan viedä vain 8 kipaletta kerralla. Puolisen tuntia jonotettuani totesin vaan, et joo en mä mitään uusia tissintukijoita ois tarvinnukkaa ja painuin tarkkaan valikoitujen vaatekappaleiden kera verhon taa. Kyllä siellä ihan mukavasti sai kukkaroaan keventää. Haaviin tarttu lämmintä talvivaatetta ja sukkia pääasiassa. Ja se takki. Onneks.

Puistonäkymää.

Eläkeläinen laitto leivät jakoon.

Lokit orrella.

Matka jatku keskustan etsimisellä. Päädyin kuitenkin ekaksi puistoon tsiigaileen lintuja. Kaakatusta kerrakseen. Kivasti olivat sotkeneet kaikki jalkakäytävät. Tääl ei vissiin sorsasteta? Ehkä pitäis.

Keskustaki sit tuli vastaan. Pikkuputiikkia moneen makuun. Aikalailla sama tarjonta ku Antwerpenissakin, joten ei oikein innostanu monessa paikkaa vierailla. Sen sijaan käveleskelin ympäriinsä aikaa tappaakseni. En oikein tiiä et mitä tosta kaupungista tuumais. Olihan siellä todella paljon kaikkee uudenaikasta ratkasua (pirteet katulamput), mutta siellä täällä vanhaa interiööriäkin. Hiukka sekavaa kenties. Jotenkin on tottunu siihen, et vanha kaupunki on erikseen, eikä ripoteltuna pieninä palasina minne sattuu. No tekevälle sattuu.

Katulamput oli heitetty vinoon.

Komia oli herran huone.

Patsasteluaratsastelua.

Kivasti räisky.

Matka jatkui lounaan (kepsua ranskalaisittain, epäonnistunut valinta. Ei Ossenmarktin voittanutta!) jälkeen tivoliin. Sattuipa niin, että paikallinen Sariola oli täräyttäny laitteet keskelle kaupunkia ja huuto ja melske oli sen mukainen. Tenavaa vaivaksi asti. Siellä sitä oli kaikkea kummitusjunasta kieputtimiin. Ei sinänsä että olis isse halunnu oksentamaan, mut tulipaha kierrettyä. Ja kuolattua mitä houkuttelevampia sokerimössöhöttöhattaroita ja muita herkkuja.

Palkinnon sai, jos osu hippoo kitaan.

Karusellihepat oli silminnähden tyytyväisiä työhönsä

...aito lajitoveri oli eri mieltä. Ihaa-aasin asenteella lapsosia kyyditsemään.

Tikkunekut part. 1

Tikkunekut part. 2

Vohveliunelmat.

Kaikenkaikkiaan ihan onnistunut reissu. Ei paljon tullu juteltua ku yksikseen oli, mutta hyvä se on joskus olla turpa kii mä oon pelti kii. Junamatka bäkkiin luonnistui sekin kuin vanhalta tekijältä. Mitä nyt sokee ranskaa solkottava äijä tuli kopeloimaan ku etsi tyhjää paikkaa. Passitin seuraavaan loosiin.

P.S. Tää ei nyt liity asiaan, mutta tulipa eilen käytyä laittamassa kuontaloki uuteen kuosiin kera Mikon. Ei ihan pilalle menny ja halvalla läks. Itsepalvelukampaamossa säästi kivasti jos föönas ite. Jos sit ennen joulua viel revanssi.

Torstai-illan toivotut

Todettakoon, että onnistuneeseen iltaan ei paljoa tarvita. Resepti on varsin simppeli: kasataan joukko iloluontosia ihmisiä, kostutetaan häppänällä, kuorrutetaan hippakuteilla ja isketään tupakanhuuruiseen saluunaan. Kypsytetään pikkutunneille asti.

Monikansallinen kokoonpanomme viihdytti kaduntallaajia etelän yössä.

Niinhän siinä taas kävi, että tuttuun ja totuttuun tapaan juhlistettiin rankan kaksipäiväisen kouluviikon loppumista. Olishan se häpee olla lähtemättä ulos torstaisin, kyseessä kun kuitenkin on paikallinen opiskelijailta, jolloin baarit ja yökerhot päästävät sisään maksutta. Viikonloppuisin tiketistä saa pulittaa kymmenisen euroa paikasta riippuen.

Iltahan alkoi menevissä meiningeissä Anssin hoteissa. Mukaan oli tällä erää valikoitunut hiukan erilainen kööri aina portugalilaisista daameista hollantilaisiin adoniksiin. Juttu lensi ja nauru raikas. Naapurit varmaan arvosti. Päätettiin siinä sitten tarjota vieraille Fisupaukut suomalaisittain. Juomasekoituksen valmistamiseen kuluikin sitten tovi. Ottaahan se aikansa, kun neljä suomalaista huseeraa kukin tyylillään. Lopputuloksena Fisherman's friendit kyllä sekottu kivasti viisastenlitkuun. Ensikertalaisten testimaistajien mielestä makuelämys muistutti yskänlääkeen ja hengityksenraikastajan sekoitusta. Pitivät siis (eivät uskaltaneet rehellisesti haukkua ku vaivalla väännettiin).

Mikserit

Hyvää kannatti odottaa.

Illan pimetessä suunnattiin sitten kaikki yhes koos karaokekapakkaan. Itselläni lienee ollut jonkin verran osuutta päätöksentekoon. Onnistunut valinta kertakaikkiaan. Puitteet tarjosi Park Avenue, baari täynnä hiihtäjää jos toistakin. Heti kättelyssä oli selvää, että nyt on mesta vimosen päälle. Kunnon esiintymislava ja näyttöä toisen perään. Kinkerokin valkosissaan tarjoilemassa kostuketta (kolpakko lähti vitosella, vesi perinteisesti lähenteli kolmea euroa). Laulu raikas, voin kertoa.

Balladista oli herkkyys kaukana.

Siinähän sitten taas innostuttiin ja hoilattiin veisu jos toinenkin. Itsehän esiinnyin taiteilijanimellä Transu, jonka nimeltä mainitsematon henkilö päätti hauskuuspäissään raapustaa biisitoivelappuun. Kyllä sielu lepäs ku pääsi pitkästä aikaa (?) häpäsemään ittensä. Varastettiin Anssin kera muunmuassa eräänkin naisen show. Neitonen oli vetämässä Sunrise Avenuen Fairytale Gone Badia kehnoin tuloksin. Tunnelmoitiin eturivissä sen verran kovaan ääneen, että hän luovutti suosiolla lavan meille (toisin sanoen pakeni takavasemmalle). Kuten arvata saattaa, huutamiseksihan se meni.

Siiri tulkitsi Oi niitä aikoja -kappaleen suomalaisittain.

Yleisö oli villis, ts. lähti kabaree-tyyliseen jalkaa toisen eteen -ratkasuun. Mukana keskellä belgialaisvahvistus.

Portugalin muijat tuli jelppimään huuto-osuuksissa.

Loppukaneetti: Ilakointi on hyväksi ihmiselle. Suosittelen lämpimästi soluttautumista karaoken ihmeelliseen maailmaan.

Amsterdam - kukkia ja sidontaa

Kolmen päivän visiitti Damissa onnellisesti takana päin. Kyllä oli taas nähtävää ja koettavaa kerrakseen. Kaupunki miljöönä mitä kaunein kanaaleineen päivineen. Polkupyörätöntä aluetta ei juurikaan näköpiirissä. Turisteja parveili keskusta-alueella kuin kesäkuortanelaisia Kuhinoilla. Koitoisa viilis siis.

Korkokenkäepäystävälliset mukulakivikadut johtivat kanaalilta toiselle. Aina luuli päätyneensä samaan paikkaan mistä lähti, miljöö kun oli täysin identtistä kaikkialla. Kartan kanssa sai siis alkuunsa riehua päästäkseen haluamallensa etapille. Ei ees pahemmin eksytty.

Kööriä oli taas koossa monenkirjava joukko. Osa matkalaisista vanhoja tuttuja, osa extempore -yllätysvieraita. Unkariinat tällä erää miesvarustuksella sekä tuplaluku ranskalaisia. Päämäärätöntä menoahan siitä taas syntyi. Se on, kun kaikki ei saa kiksejä vahtaamalla Van Gogh -museon kukkatauluja (itse ihastelin ihan aitoja tulppaaneja ulkotiloissa) tai vaihtoehtoisesti Torture-museon kidutuskammioita (itse lähdin tortulle, vai lieneekö ollut piirakka). Tuli taas Suominaamojen kanssa todettua, että tämänsorttinen ryhmämatka sai tällä erää olla vimonen laatuaan. Liikaa on huomioonottamista itsekkäille ihmisille (tervejärkisessä mielessä tarkoittanen).

Jonkinsortin kannuksia lienevät.

Kimppataksilaiset ennen eläkeikää.

Hostelli varattiin jo hyvissä ajoin. Majoituksen tarjosi Hans Brinker Budget Hotel kivasti reilun 50€:n hintaan per lärväke / 2 yötä. Sijaintikin oli mitä mainion, kivenheiton päässä ytimestä oltiin. Suomipoikien lisäksi kelpuutin joukkooni yhden unkarittaren. Dormissa yöaika kului rattoisasti peläten sitä, että sisään ryntää jokin uusi tulokas. Huoneessa kun oli vapaana vielä yksi sänky. Mutta eipä sinne onneksi kukaan ei-toivottu eksynyt.

Vois melkei luulla, et putkaan päädyttiin.

Mitä sitten jäi reissusta käteen? Isselläni ainakin vahva mielikuva siitä, että kaupunki on aikamoinen huumeiden ja seksibisneksen keskittymä. Ja niiden perässähän turistit sinne tunkee. Joka kulmalla on koffie shoppi pilvenhuuruisine ödööreineen. Porukkaa lappas tupruttelemas tiuhaan tahtiin. Kivasti jäi vaatteisiinki katku.

Ja mitä tulee punasten lyhtyjen alueeseen, no eittämättä oli nättiä likkaa ikkunoissa. Siellä narut päällä keimailivat. Koputtavalle taatusti avataan ja annetaan. Kuulemma huokeaan 50€:n hintaan koko helahoito. Ihme ku ei oo lapualaisille peräkamaripojille jo järjestetty kimppakyyditystä. Pakkalan liikenne ku täräyttäs kansainvälistä yhteistyö- ja avunantosopimusta kehiin, niin AVOT!

No eipä siinä, laillista touhuahan molemmat yllämainitut esimerkit Amsterdamissa on. Turistikrääsämyymälätkin pistävät parastaan maan imagon puolesta: kuppia ja pimppiä ojeje! Jos mainostetaan, ni pelataan sitten kovin panoksin. Kallistuuko keskivertoturisti Suomen puoleen joulupukkeineen ja poroineen, vai vetääkö Damin huumeet ja seksi pidemmän korren? Kyllä taas tuntuu Suomi lintukodolta kaikkine lakipykälineen. Tästä esimerkkinä vaikkapa pyöräilykypärä. En nähnyt mestoilla ainuttakaan, vaikka pyöräilijöitä on varmasti tuhatpäin. Damis ei turhista nipoteta.

Äitille tuliaisiks rairuohot pääsiäiseks.

Normikahvilat oli vähä hakusessa.

Suruksemme tajuttiin, että joulu jo kolkuttelee ja eron hetki lähestyy.

Tuttavallisesti Korsokin löyty.

Ensimmäisen illan huvitukset vietimme vaeltelemalla päämäärätömästi ympäri ydintä. Sopuhintaisen menomestan etsiminen tuotti alkuun päänvaivaa, mutta lopulta päädyimme paikalliseen neonvaloin värikyllästettyyn pikkupubiin. Rattosasti lässyttettiin tunnelmasta ja kaupungin herättämistä viiliksistä noin yleensä. Kannat ei kyl lähteny kattoon, sen verran erikoista oli musiikkitarjonta.

Viimeinen ehtoollinen.

Ranskalaisen Winnien kaa juttu lensi ja sormet napsu.

Toisen päivän agendaan ahdimme veneretken kanaaleissa. Siel törötettiin venheessä tunnin verran ja ihasteltiin rakennuksia ja vesistöä. Hintansa haukkui taas, 8€ ei ollu paha siihen nähden, että paatista löytyi myös huussi. Hyvää bisnestä se on veneilykin. Päivässä seilaavat moneen otteeseen ja väkeä on täysin laidoin. Kapitaanokin vaan iski nauhotetun spiikin soimaan ja käänsi ruoria muutamaan otteeseen. Ehkä harkitsen alanvaihtoa.

Iloisna opettelimme myös ranskaa. Opastus kun vedettiin 3 kielellä.

Sunnuntaipäivä jatkui museokierroksella. Madame Tussaudsin vahanuket on nyt tsekattu. Ei luulis et nuket vois kiinnostaa, mut kyllä niiden eteen on vaivaa nähty. Täytyy sanoa, että näkösiään olivat. Ihan oli verisuonetki käsiin taiteiltu.

Connery tarjos näkäräiset.

Billie Jean is not my lover!

Ei saatu Jorskan kravattiin oikeaoppista solmuu.

Iltasta kohden matkaseura hupeni. Kaikki kun eivät halunneet pidennettyä viikonloppua Dameissa kuluttaa. Isselläni koko reissun kohokohta oli ehdottomasti Hurtsin keikka. Mieletöntä kertakaikkiaan! Siel tanner tärisi ku läski laitettiin hyppimään. Toivottavasti meni ees jokseenki tahdilleen. Loppuun vielä muutama otos:

Burger king veti hymyn huulille.

Meriaamiainen Tiffanylla. Konditorian emäntä kasas hyvät sämpylät.

Motoristiina.

Hurtsis oltii eduksemme?

Pintillä kokoa ja näköä.

Kreisishoppaus ja kissanpäivät.