Onni on

varattu viikonloppumatka Amsterdamiin ja Hurtsin keikkaliput. Voi elämänkevät!

Viimeistään saksofoniosiossa saa sydänkohtauksen.

Kuva ei liity tapaukseen millään lailla (tai ehkä siten, et siellä ollaan kirjaimellisesti sydän kurkussa). Oisha se hienoo iskee satasella kirahvi lamppuineen päivineen seinälle.

Kohtaamisia

Se olis sitte kuukausi eloa Belgiassa takanapäin. Hirveesti on just kaikkea tullu nähtyä ja koettua. Ja lihottua. Huippuhetkiä viime viikolla olivat mm. keilailuturnauksen jumbosijoittuminen, unkarilaiset iltamat perinneruokineen ja -juomineen, varsinaisen opiskelun aloittaminen (todella rankkaa, kun koulua on tyyliin kolmena päivänä viikossa) ja laulanta&riehunta kera uusien vaihtarinaamojen. Sinänsä harmi, ettei kamerasta löydy kovinkaan paljoa todistusaineistoa kaikesta tapahtuneesta. Mutta tässä joitain otoksia:

Hauska? Unkarilaisten kanssa käytiin turkkilaisalueella noutamassa edullista & terveellistä murkinaa.

Kaalia kerrakseen. Ei kyl ees ostettu.

Luokkatoverin tupareissa läski ahdettiin takkaan tilaa viemästä.

Muutaman tunnin yöunilla hehkeenä kouluun ja suulliseen englannin kielen tasotestiin. Opettaja siel pokkana kyseli et oonks mä ainut lapsi. Siltäkö vaikuttaa?

Vaihtareille järkättiin Pubcrawl-kierros. Sateinen oli tienoo. Biisinä raikui Umbrella.

Onnellinen ensitapaaminen. Kaiken tiimellyksen keskellä Mikko löysi kadonneen kaksoisveljensä.

Tapahtumaa kerrakseen siis. Eräs hieno kertomisen arvoinen kohtaaminen tapahtui tänään Panos-konditoriassa. Siinä jonottelin kaikessa rauhassa aikomuksena poistaa munkki jos toinenkin, niin eiköhän takaa ala kuulua hollanninhölötystä. Vanhempi rouvashenkilö alkoi siinä haastaa keskusteluun. Jotain se viisoi munkkien suuntaan ja sopersi neederlandsia ihan intopiukeena. Totesin ystävälliseen sävyyn, etten valitettavasti puhu hollantia. No tämähän vaan innostu entistä enemmän ja alkoi pölöttää englantia ja hollantia sekaisin. Elekieltä apuna käyttäen päästiin yhteiymmärrykseen siitä, että minä olen Suomesta ja opiskelen täällä. Hänelle Helsinki oli tuttu paikka. Kuulemma posetiivin kanssa on tullut siellä veivattua (?). Aivan. Kanssajonottajatkin pälyilivät osanottavaan sävyyn suuntaani, eräs nuorempi nainen totesikin, että mummo taitaa olla aika onnellinen tapaus. Mutta hyvä mieli jäi siitäkin tilanteesta. Munkit lähti messiin ja rouvashenkilö toivotteli hyvät voinnit. Ai että.

Leppoisa lauantai

Tänään on ollut harvinaisen rento meininki. Kivasti siinä heräilin vasta puolenpäivän aikaan (kiitos oven takana vessassa oksentavan naapurismiehen, joka piti eläimellistä ääntelyä aina pikkutunneille asti) ja päätin suunnata kreisishoppailun maailmaan. Ja Antwerpenhan on tunnetusti shoppailijan mekka: mitä ei täältä löydä, sitä tuskin tarvitsee. Löytämättömät asiat, jotka kuitenkin kokisin tärkeiksi, ovat sopuhintainen matto ja ukulele. Kassellaan.

Jotenkin oon nyt innostunu kierteleen paikallisia design-kirppareita (ei, en ole etsimässä Keskisen mainospaitaa). Löytyy hynttyytä jos toistakin huokealla hinnalla. Ihan tossa kotikulmilla on mm. kirppismesta, joka tarjoaa kaikenlaista kivaa pikkutilpehööriä ja turhaketta. Ja mitä oiskaan shoppailu ilman musiikkia. Jokainen putiikki on kuin minidisco, jytkettä piisaa ja jalkaa vipattaa.

Renttua on vaikka muille jakaa.

Korvista moneen makuun. Pitää ehkä käydä poistaas jotkut. Noi kallot ois veikeet.

Musiikkia kuulee noin muutenkin. Varsinkin näin lauantaisin pääostoskatu Meirille kokoontuu lössiä jos toistakin musiikkivehkeineen kerjäämään rahaa. Vanhoja tuttuja ovat mm. viulisti-kinkero (bravuureinaan Kummisetä-tunnari ja My Heart Will Go On?) sekä kitara-uskispapparainen koirineen. Siinä sitten lanttia paiskotaan hattuun. Vois itekki testaa sit ku löytyy se lele. Pelkkä kazoo on ehkä vähä laimee.

Pojat tienaa. Tiernapojat?

Ostarille täräyttäessäni paikalla odotti kiva ylläri. Pääsin nauttimaan ilmaiseksi livemusiikista, kun paikalliset entiset X-Factor tähdet Mathieu & Guillaume vetivät akustisen keikan. Melko lepposaa ja harmonista stemmalaulantaa (vaikka sanoista ainoa, jonka tajusin oli "Aangenaam"). Kuuntelijoina isseni lisäksi oli ainoastaan muutama teinimuija ja vanhempi papparainen. Eiks nää ymmärrä hyvän päälle?

Sielhä hyö luritteli.

Nyt on pesulaki sitte testattu, lähes ongelmitta sujui pyykkäys. Ja halvallaki lähti, 5-7 kg:n kone kuivausrumpuineen 3,80 €. Että hyvällä omallatunnolla voi rypee kaikki vaatteensa.

Loppukaneettina: lauantai-iltana mä en kaipaa sua.

Ensimmäinen koulupäiväni

Hirveesti lähin just tutustuun uusiin naamoihin.

Tänään se alkoi. Varsinainen koulu siis. Luovin läpi hollannin alkeet ja Belgian kulttuurin vajaassa kolmessa viikossa. Nyt on siis aikaa paneutua journalistisiin opintokokonaisuuksiin.

Ja mikä koulunaloitus! Suomessa ei tulisi kuuloonkaan aloittaa päivää skumppalasillisella koulun pihassa dj:n soittaessa taustalla kunnon jytää. Ja saatiinpa siinä vielä pikkupurtavaa poikineenkin. Siinä sitä oli tunnelmaa ja viilistä. Jengi melkein pogos. Pikkasen eri kuviot kuin taannoiset lukion syyslukukauden aloitukset, jotka kärsittiin istumalla kirkonpenkissä ja hoilaamalla virsiä. Belgian mallia Suomeen, kiitos!

Ämyrit kohillaan. Meinattiin toivoo Lady Gagaa.

Hangover-helpotusta aamuituimaan.

Päivän agendaan kuului tietysti koulun esittelyä ja lässytystä siitä, mitä kaikkea tulee/saa/ei missään nimessä saa tehdä. Vaaleanpunasissaan ase lonkalla esiintynyttä poliisisetää lainatakseni:

Things NOT to do in Antwerp                                             

• Drunk behavior
• Leaving a mess
• Making lots of noise in the streets
• Urinating on walls and buildings
• Vandalising public properties

Todettiin vaan kimpassa, että lähes kaikkia sääntöjähän tässä on tullu jo rikottua. Sanktioitta. On se vaan hienoo.

Vielä en hirveesti lähteny sosiaalisoitumaan muiden journalismiopiskelijoiden piireihin. Eiköhän tässä tuu naamat tutuiksi lähiaikoina. Kansallisuuksista edustettuina on tietääkseni ainakin Hollanti, Ranska, Turkki ja Espanja. Myös kurssivalinnat on hiukan avoinna vielä. Kattelen sitte ens viikolla viiliksen mukaan. Olis hyvä järjestää lukujärjestyksensä sillai, että jäis aikaa elämällekin. Business Management-vaihtareilla kun näytti olevan melko lepposaa vapaine maanantaineen sekä perjantaineen.

Eikä tähän voi enää muuta todeta, kuin eläköön elämä ja yö! Tästä alkais sitte viikonloppu. Tiukkaa nenä kirjassa -opiskelua ja neljän seinän sisässä hengailua. Eiku?

Törkeyden huippu

Silmät meinas tippua päästä, kun törmäsin täysin yllättäen ja pyytämättä tähän karmaisevaan asukokonaisuuteen:

Ohittamaton ostospaikka

Suoraan sanottuna, MITÄ HELVETTIÄ?! En näköjään pääse Keskisestä eroon edes ulkomailla. Täällä, missä ihmiset huolehtivat ulkonäöstään ja pukeutivat vimosen päälle, ei pitäisi astua ulos ihan mikä tahansa rytky päällä. Muija (aasialaistaustainen) taisi luulla olevansa jotenkin erityisen retrohenkinen. Varmaan maksanu paidasta maltaita jossain design-kirpparilla. Kyseisiä mainospaitoja on tietääkseni jaettu ihan ilmaiseksi lehtikupongilla joskus kultaisella 90-luvulla. Kotona Pohjanmaalla ei kehtais sonnustautua moiseen edes perunapellolla kyykkiessä. Häpee!

Ikäihminen

Niin siinä vaan kävi, että vuosi taas vierähti ja kurttua ilmesty sitämukaa naamaan. Juhlistimme vaihtariporukalla vanhenemistani ennakkoon jo lauantaina. Kyllä siinä ikäihminen herkistyi, kun juhlakansa vaelsi paikalle kahden isseväsätyn kakun kera (vaniljakastiketta vohvelipohjalla, lisukkeina hedelmiä) laulaen onnitteluveisuja kukin omalla kielellään. Sillon, jos joskus tunsi taas elävänsä. Erilaisimmat, ja ehkä myös mieleenpainuvimmat synttärit ikinä!

Lahjastani olin niin otettu, etten saanut sanaa suustani. Kuulemma yhteispäätöksellä valittu paita oli niin kantajansa näköinen. "Sopii kun nyrkki alaikäseen" (kuuluisa filosofi Ville Rämö). Tämä tulee ehdottomasti olemaan yksi lempikostyymeistani:

Ikisinkku läski. Eukko siel laulaa. Siinä on paidalla kokoa ja näköä.

Ilta sujui mukavissa laulun- ja ilolitkujensekaisissa tunnelmissa. Muutama tanssiaskelkin taidettiin Yölinnun tahtiin ottaa. Metelin saattoi kuulla kadulle asti, (naapureita varten iskin lapun seinään, että tulkoon valittamaan, jos häiritään. Eipä tulleet.) sen verran kovalla volyymilla huudatettiin mm. kestosuosikkia Hoobastankin Reasonia. Häpee?

Kupit ojossa.

Baarimikkoina toimivat Siiri ja Jorska. Juomatarjoiluun sisältyi tietysti kotoisa sekoitus Fisherman's friendeja kera vodkan. Ihan oli ku aitoa Fisua. Kanssajuhlivat ensimaistajat eivät kuitenkaan niin mausta piitanneet.

Juomatarjoilut eivät loppuneet.

Tilanne päällä.

Päädyttiin sitten paikalliseen karaokemestaan hoilaamaan. Huutolaulamiseksihan se meni. Jostain kumman syystä kaupungin baarit sulkivat ovensa. Siinä oli ihmetys suuri, sentään lauantai-ilta! Kehnolla menestyksellä yritettiin jopa gay-klubille, mutta eivät vaan päästäneet muijia sisään. Niinhän se varmaan on, että kun miehet ryhtyy kunnolla hommiin, niin naiset on vaan tiellä.

Yleisö villis.

Lemon tree italialaisvahvistuksella.

Avoimien ovien metsästys.

Ilta päättyikin sitten siihen, että täräytin kivasti taksilla kotiin ihmisten aikaan (ja edessä). Osoite vaan oli hiukan hakusessa. Kaikinpuolin onnistuneet juhlat siis.

Ja siihen kysymykseen, et tuntuuks nyt vanhemmalta, totean vaan että HAIST! Tein itsestäni numeron. Se on on tätänykyä 22.

Ihme ja kumma

Kyllä riittää ulkomailla kummasteltavaa, oli kyseessä sitten ruisleivättömyys taikka epälooginen kierrätysjärjestelmä. Yksi epäkohta on kuitenkin ylitse muiden: huussilla rahastaminen. Nyt käytetään törkeästi ihmisen hädänalaisuutta hyväksi. Hakiessasi helpotusta joudut pulittamaan saniteettitilavierailustasi hyvässä lykyssä jopa 40 senttiä. Käytäntöä toteutetaan niin baareissa kuin ruokapaikoissakin. Siellä on mammat heti käsi ojossa kilisyttämässä kolikkokippojaan. Tyhmänä ulkomaalaisena olen onnistunut tyylikkäästi toisinaan välttämään maksamisen, mutta tuimia katseita olen osakseni saanut.

Ihan käy työstä vessan nurkilla norkoilu.

Kulmakarvojen kohoamisliikettä edistävät myös paikalliset juutalaiset. Nämä chassids-heimoon kuuluvat nisäkkäät ovat levittäytyneet laajalti Antwerpeniin. Tunnusmerkkeinä miespuolisilla lajin edustajilla mainittakoon aamutakit, polvihousut, kipa ja kiharat ohimoilla. Sapattina päähän vedetään minkkiturkkinen lampunvarjostin(?). Nämä hyvin vanhoillisuskovaiset laumasielut liikkuvat vain omissa ympyröissään, eikä heistä siksi juurikaan juttukavereiksi ole.

Isä poikineen minkki päässään.

 Sinällään harvinaisen mielenkiintoisia tapauksia. Koululla heistä pidettiin luento ja mieleen jäi muutama fakta:

- Muijat ajelee päänsä naimisiin mennessään. Kun haituvat on poissa, ei kuulemma muut miehet vilkuile perään. Vaimokkeet pitävätkin tästä syystä peruukkeja ulkona liikkuessaan. Ja mikähän järki siinäkin on, jos oma pehko on peruukkia rumempi?

- Sapattina mukana saa juhlatamineiden lisäksi pitää vain rukouskirjaa ja kotiavainta.

- Kaikenlainen työnteko ja mekaniikan käyttö on sapattina kielletty. Et saa edes hissin nappia painaa. Tästä syystä he ovat kehittäneet omanlaisiaan ajastimia tms. joiden avulla arjesta selviää.

- Pariutuminen oman heimon ulkopuolella on heidän mielestään Hitlerin toimiakin karmeampaa. Siinähän siis lisääntyvät.

Ihan vetää pään pyörälle. Kyllä on uskonasiat monimutkaisia. 

Nautintoaineista

Joka päivä tulee otettua. Kauhee morkkis jälkikäteen, mutta minkäs teet kun oot kerran makuun päässy. Toverien kanssa todettiinkin jo, että kyllä tästä selkeesti terveyshaittoja on. Housunnapit natisee ja vyöstä loppuu reiät. Ja allergikon naamakin kukkii kuin tulppaaninen kevätniitty. Mutta ku se on vaan niin hyvää:

belgialainen suklaa

Transun luola

Monien netittömien päivien jälkeen voin ilokseni todeta, että nyt on linjat kunnossa. Pieni puhelinraivari asian tiimoilta asunnon omistajalle aamutuimaan - ja kippas kappas johan alko pelittää. Tämä tietysti vasta sitten, kun olin ensin lyönyt sammuksiin koko asuntokompleksin päävirtakytkimen. Resetointi checked!

Ja asiaan. Nyt on ihmisellä oma katto pään päällä. Homma meni sillälailla, että täräytin paikalle viime keskiviikkona. Huoneessa odotteli vuokraisäntä Jan vanhempineen. Mutsi ja faija halus ilmeisesti katsastaa, että minkälainen ihminen kämppään muuttaa. No ei siinä, lyötiin faktat tiskiin, nimeä paperiin ja kättä käteen. Ilmeisesti hurmasin herrasväen siinä määrin, että kutsuivat jo maaseudulle kotiinsa kyläilemään. Kielimuurista viis. Joo kattellaan meenkö.

Kahdelle kapeelle, yhdelle lihavalle.

Eteisestä löytyy kaappia ja lavuaaria.

Ensimmäinen koti-ilta meni lähinnä ihmetellessä ja ostoslistaa rustatessa (tyynyttä ja peitotta piti kärvistellä). Hyvin hiljaista oli, ilmeisesti talo on edelleen melko tyhjä. Syyslukukausi kun alkaa täällä vasta syyskuun lopulla.

Telkkarista maksan 13€/kk. Rahalle vastinetta; dubbaamatonta Sinkkuelämää lähes joka ilta tarjoaa huippukanava Vijf.

Kaakeloitu tilaihme

Talo on siis opiskelijasolu yhteisillä vessoilla ja suihkuilla. Oma luukkuni sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa sopivasti huussin vieressä. Mitään yhteistä oleskelutilaa ei ole, mikä sinänsä on huono juttu. Mukava ois tutustua naapureihin ja läsyttää menemään vaikka telkkaria vahdatessa.

Vuokraa kertyy kivasti 323€ kuussa, mikä on todella huokea summa. Porukalla todettiinkin, että on se jännä ettei hinta aina kerro koko totuutta. Ois voinu olettaa, että tää huone olis lähinnä pyörävarasto tai vastaava, kun en ennalta edes kuvia nähnyt. Mutta positiivinen yllätys oli - onneksi. Väittäisin jopa, että puitteet on paremmat kuin Turun kämpässäni. Uunittomuus tosin on miinuspuolena. On se jännä, ettei opiskelija-asuntoihin ole sellaisia hankittu. Paistettavat krapulapakastepizzat on nyt sitten jätettävä suosista väliin.

Melko koruton julkisivu. 3 keskimmäistä lasia on meikäläisen.

Ja sijainti mitä parhain. Ei ihan ytimessä, mutta sopivasti kaikki tarvittava lähellä. On pubia, kahvilaa, ruokakauppaa ja pesulaa. Ja lapsille leikkikenttä. Koulumatka taittuu kävellen vartissa. Jos jotain valitettavaa on, niin ikkunanäkymät ei ole niin kaksiset. Vastapäisen talon vastapäisestä ikkunasta tuijottaa mitä luultavimminkin aasialaistaustainen nuorehko mieshenkilö. Vois joskus esittää sille varjoteatteria suljettujen verhojen takaa.

"Teeksä siellä mitään muuta ku juhlit?"

No enpä juuri. Ei vaan, opiskelemassahan täällä ollaan. Koulupäivät on melkoisen pitkiä. Varttia vaille ysiksi (nyt pätemistä hollanniksi: kvart voor negen) mennään ja onnellinen on, jos ehtii viideksi kotiin (tämäkin sinänsä mahdottomuus, sillä kaupat sulkevat ovensa jo klo 18, joten ruokaostoksille sitä aina koulupäivän päätteeksi päätyy).

Just aakkoset oli alkuun tosi hankalia.

Belgian culture & economy -kurssilla tutustutaan hyvinpitkälti paikalliseen elämänmenoon. Viime viikolla vierailtiin muutamissa museoissa. Pienryhmissä osallistuttiin työpajoihin, joissa päästiin isse kokeilemaan mm. kirjansidontaa ,-painamista ja typografiaa.

Piirreltiin puolitoistatuntia.

Pelleilyksihän se lähinnä meni. Tuli ihan ala-asteen kuvistunnit mieleen, kun yritti siinä jäljitellä jonkun munkin 1800-luvulla ennen pähkinänsärkijää raapustamaa koukeroista kirjanta. Opas kylläkin oli tosissaan koko touhun kanssa. Häntä ei paljoa hymyilyttänyt, kun päädyin omien nimikirjaimien sijaan kynäilemään kirjainparin WC. Selitin kyllä, että kyseessä on Winston Churchill.

Taidonnäytteitä kerrakseen

Hetki lyö

Vietän nyt toista yötäni matkakumppani-Mikon hoteissa. Kortteerissa ei juurikaan ole valittamista yhtä pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta. Paikan iäkäs vuokraemäntä Marie-Antoinette (suoraan alenevassa polvessa) on nimittäin iskenyt käytävään kaappikellon. Tämä tunnelmanluoja jaksaa muistuttaa olemassaolostaan vartin välein. Kivasti kilkattaa kun silmänsä ummistaa.

Tik tok on the clock but the party won't stop.

Paikka on öisin ehkä hiukan spooky. Huussireissulla portaikossa narisee. Mikon mukaan myös keittiön räjähdysaltis ikiaikainen mikroaaltouuni lämmittää isse isseään. Luullakseni ullakkohuoneessa asustaa råtta. Ai kauhee!

Turkkia kerrakseen

Tänään taapersimme kaikki yhes koos vahtaamaan turkkilaisten asuttamaa kaupunginosaa. Ei puuttunut kuin Deturin turistibussit matkaoppaineen, meno oli kuin Alanyassa konsanaan (vaikka mistä sen tietäisin, kun en oo koskaan käyny). Kadut täynnä kansainvälistä tallaajaa. Ja populaa tulee kuulemma lisää koko ajan. Paikalliset turkkilaiset kun noutavat vaimokkeet entisestä kotimaastaan ja asettuvat tänne aloilleen. Antwerpenissa heitä parveilee arviolta kymmenisen tuhatta.

Opasmamma oli liekeissä. Kuuntelijat eivät niinkään.

Ja hehän eivät sitten paljon muille juttele. Taitaa olla vähän sama kuin Suomi-mentaliteetti ulkoimailla: "Minähän en kieliä puhu. Kyllä ne ymmärtää kun vaan tarpeeksi kovaa huutaa." Seuraelämä koostuu lähinnä muista samanholtaisista.

Turkinpojan herneellä on kokoa ja näköä.

Ostoksillakin tuetaan turkkilaisia hengenheimolaisia. Kadut olivat täynnä kaikenlaista myymälää aina tilpehööristä muonapuoleen. On se vaan hyvä, että lihatuotteisiinkin on merkitty kuvan kera, mitä elukkaa ne sisältävät. Ettei vaan tulisi syöneeksi sikaa säkissä.

Etelän hetelmät

Ja joulukinkkuko limaa likasempaa?

Ruisleipä jäi vaan haaveeksi. Tarjolla oli seesamirenkaita.

Piipahdettiin sitten moskeijaankin. Kaikesta uskontolässytyksestä päällimmäisenä mieleen jäi se, että oli sitten tehnyt mitä tahansa pahaa ja turmiollista, niin peseytymällä ja rukoilulla siitä selviää. Paikallisen marketin saippuahylly oli kyllä täydennystä vailla.

Kengittä kärvisteltiin.

Mamma siel heitti faktoja tiskiin. Oli turkkilaisiin suuntaunu.

Rakkaalleni

 (Lyö tämä taustalle soimaan ja virittäydy tunnelmaan)

Se jos jokin oli rakkautta ensisilmäyksellä. Painoton olo. Varpaita kihelmöi. Suupielillä autuaallisen hölmö virne. Syvällä sisimmässä lämmin tuulahdus, viehtymys. Tapasin Sinut.

Miten kauan olinkaan sinusta unelmoinut, valvonut öitä, polttanut kynttilöitä. Mutta jälkeenpäin ajatellen, mitkään haavekuvat eivät vedä vertoja sille, mitä Sinä minussa herätit. Sinua ennen en elänyt.

Teit minusta kokonaisen. Olet pianomusiikkia jalkakäytävällä. Citykaneja puiston hämärässä. Vohvelia kermavaahdolla. Oluttuoppeja alle kolmen euron. Kansainvälistä kanssakäymistä. Hollantia vasta-alkajille. Terassikelejä syyskuussa. Kirkonkelloja aamutuimaan. Sadoittain polkupyöriä. Belgialaista suklaata. Äidin mukaanpakkaamia villasukkia. Itsepalvelupesuloita. Vanhuksia varoittelemassa avoimesta laukun vetoketjusta ja taskuvarkaista. Laksatiivisia vaikutuksia aiheuttamatonta kraanavettä. Kukkaloistoa parvekkeilla. Viiniä ja intohimoa Ossenmarkilla. Timantteja näyteikkunoissa. Olet kaikkea tätä ja vielä enemmän - olet minun.

Mitkään sanat eivät täysin pysty kertomaan sitä, miltä minusta todella tuntuu kun olen Sinun kanssasi. Yllätät minut kerta toisensa jälkeen. Et ole millänsäkään, vaikken aina täysin ymmärrä kaikkia erikoisuuksiasi. Annat anteeksi virheeni. Sinulla on pokkaa, olet rehellisesti oma itsesi. Sitä juuri Sinussa arvostankin; olet mikä olet, turhia kaunistelematta. Silti näytät itsestäsi päivittäin jotain uskomattoman kaunista ja hyvää. Saat ihmiset ympärillämmekin hymyilemään. Valaiset koko tienoon. Sytytit sammumattoman kipinän rintaani. Hehkun, lämmön, lemmen.

 Sinä teet jokaisesta päivästäni elämisen arvoisen. Ansiostasi luotan sydämen ääneen.

Viimeiseksi ne kolme kallisarvoisinta sanaa: Minä rakastan Sinua, ANTWERPEN.

Yours truly (madly, deeply),
Tanja