Tänään taapersimme kaikki yhes koos vahtaamaan turkkilaisten asuttamaa kaupunginosaa. Ei puuttunut kuin Deturin turistibussit matkaoppaineen, meno oli kuin Alanyassa konsanaan (vaikka mistä sen tietäisin, kun en oo koskaan käyny). Kadut täynnä kansainvälistä tallaajaa. Ja populaa tulee kuulemma lisää koko ajan. Paikalliset turkkilaiset kun noutavat vaimokkeet entisestä kotimaastaan ja asettuvat tänne aloilleen. Antwerpenissa heitä parveilee arviolta kymmenisen tuhatta.
 |
| Opasmamma oli liekeissä. Kuuntelijat eivät niinkään. |
Ja hehän eivät sitten paljon muille juttele. Taitaa olla vähän sama kuin Suomi-mentaliteetti ulkoimailla: "Minähän en kieliä puhu. Kyllä ne ymmärtää kun vaan tarpeeksi kovaa huutaa." Seuraelämä koostuu lähinnä muista samanholtaisista.
 |
| Turkinpojan herneellä on kokoa ja näköä. |
Ostoksillakin tuetaan turkkilaisia hengenheimolaisia. Kadut olivat täynnä kaikenlaista myymälää aina tilpehööristä muonapuoleen. On se vaan hyvä, että lihatuotteisiinkin on merkitty kuvan kera, mitä elukkaa ne sisältävät. Ettei vaan tulisi syöneeksi sikaa säkissä.
 |
| Etelän hetelmät |
 |
| Ja joulukinkkuko limaa likasempaa? |
 |
| Ruisleipä jäi vaan haaveeksi. Tarjolla oli seesamirenkaita. |
Piipahdettiin sitten moskeijaankin. Kaikesta uskontolässytyksestä päällimmäisenä mieleen jäi se, että oli sitten tehnyt mitä tahansa pahaa ja turmiollista, niin peseytymällä ja rukoilulla siitä selviää. Paikallisen marketin saippuahylly oli kyllä täydennystä vailla.
 |
| Kengittä kärvisteltiin. |
 |
| Mamma siel heitti faktoja tiskiin. Oli turkkilaisiin suuntaunu. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti