Viimeisiä juhlallisuuksia

Loppusuora häämöttää. Opiskelut on hyvin pitkälti syksyn osalta lusittu. Vielä kun vaan sais ne opintopisteet paperille niin hyvä olis. Täällä kun on totuttu siihen, että itse saa kaiken hoitaa, jos jotain valmiiksi aikoo saada.

Mutta hienoa oli se, että koulun puolesta torstai aamun ratoksi Communication vaihtareille oli järkätty läksiäispippalot. Ja ei muuta ku skumppaa aamiaiseksi! Juomingit koulun piikkiin/kouluaikana on kyllä yksi asia, jota Suomeen palatessaan jää kaipaamaan.

Skumpat aukes vanhalta tekijältä. Ohessa Vera-opettaja naputtaa tahtia.

Pistihän se skumppa-aamiainen hymyilyttämään.

Ja ketä meit nyt oli. Messissä tuttujen naamojen lisäksi espanjaanot, turkkilainen ja ranskalainen.

No siinä sitten lässytettiin kuluneesta syksystä kaikki yhes koos. Mitä opittiin/opittiinko, millasia muutoksia haluttais jne. Vähän siinä sai myös keltaista nestettä päähänsä, kun opettajakunta kehuskeli suomalaisia esimerkillisesti hommia hoitaviksi vaihtareiksi. Mutta tämä on totuus. En tiiä mitä olis touhusta tullu ilman meikäläisten raivoamisia ja dead line –työskentelyä. Näin jälkeenpäin ajatellen, kauheetahan se olis ollu yksinään suomalaisena koettaa murtaa etelän hetelmien aikakäsitystä ja laittaa hommaa pyörimään.

Vanha kunnon luokkakuva.

Se koulupäivä olikin sitten siinä. Mutta juhlinta ei suinkaan loppunut siihen.

Iskin ystäville kutsua kehiin, viimeisen torstain kunniaksi. Inviteissönii lähti varmaan 30 hengelle, mutta loppujen lopuksi paikalle saapuvan jengin pystyi laskemaan kahden käden sormin. Mutta eipä tuo menoa haitannut. Naapuri tuli valittamaan jo kello yhdeksän pintaan metelistä. Arvostin suuresti. Menomesta vaihtuikin sitten muutaman korttelin päähän paikallisen Katrienin hoteisiin.

"Look hot"

Love is in the air.

 Yömyöhään tarvottiin sitten läpi lumittuneen kaupungin kohti coctail-baaria. Ihan vaan sen vuoksi, että kokeiltais jotain uutta. Ja niin tehtiin. Jenni Vartiaisen sanoin ”se malja vain sua oottaa”. Kukkavaasillinen Mojitoa kulautettiin kimpassa kurkuista alas. Toivebiisejä ei ehditty ees pyytää ku baari jo sulki ovensa. Eikä muuta ku tuttuun tapaan kepsulan ja Jurin baarin kautta kotiin. Kokemus oli enimmäkseen positiivinen.

Kristillinen  tasajako.

Ei tarvinnu olla kuivin suin.

Viikonlopun tapahtumista sen verran, että joulushoppailtu on. Väenpaljous on jotain täysin käsittämätöntä! Ei pääse ees eikä taas. Sporatkin ajelee suunnilleen ovet avoinna ku jengiä tunkee joka suunnasta. Parhaimmassa tapauksessa ruokakaupasta pääsee ulos 35 minuutin jonottamisen jälkeen. Ei ois pitäny jättää lahjojen ostoa viimetippaan, mutta minkäs teet kun on muutakin tähdellisempää tekemistä. Että ei sit tarvii lahjoistaan valittaa. Niin. Kaikkee siistii tääl ois, mut ei mahu laukkuun.

Tämän joulun toivotuin lahja: posliinikäsi!

Lauantaiyönä kipastiin kivasti tsekkaamassa suurtapahtumaa Groenplaatsilla. Hyväntekeväisyysjärjestöt yhdessä radiokanava Studio Brusselssin kanssa kyhäsivät lasikopin aukiolle. Siellä töröttää juontajaa jos toistakin tekemässä radioshowta 24/7. Jengi saa käydä toivoos femmalla biisejä, jotka sitten isketään soimaan ämyreistä sekä paikanpäällä että kotivastaanottimissa. Tuotto käytetään Afrikan aids-orpojen jelppimiseen. Porukkaa oli ihan kiitettävästi liikenteessä. Ehkä sitä vois hyväntahtoisuuspäissään käydä jotain veisua ruinaamassa. Taiskan Mombasa vois sopii teemaan.

Sielhä hyö töröttää tunnista ja päivästä toiseen.

 Kuten jo mainitsinkin, on lumi vihdoin saapunut Antwerpeniin. Höttöä tulee taivaan täydeltä. Ja itsestäänselvyyshän on se, että ongelmia tulee lentojen kanssa. Saa nähdä, vietänkö joulun kivasti täällä, mikäli ei koneet nouse.

"Ei autossani ole edes nastoja talvella."

 Tähän on nyt tultu. Loppuun Päivän Asu -kuva:

Takki: mistä lienee Venäjältä

 Housut: ei mahu kiinni

Kengät: rakoittava vaikutus

Lapaset: mummon peruja

Veska: roskapussin uusiokäyttö

Duurivoittoinen Molli

Eilen kävi niin, että Sofie ystävällisyys- ja vieraanvaraisuuspäissään kutsui suomalaiset ja kanadalaisen vanhempiensa luo visiitille. Kyseessä oli pikkukaupunki nimeltä Mol, täkäläisittäin Myyrä. Vitsiä heitettiin tietysti oitis työnhakureissusta. Mutta tottakai mesta oli tsekattava, kun kerran tällainen ainutlaatuinen tilaisuus tarjottiin.

Mestan nimikkoelukka.

Junassa törötettiin tunnin verran ja kärsittiin kivasti pikkujouluhuuruista. Lievää jännitystä aiheutti myös pelko siitä, että osataanko käyttäytyä kun vieraiden ihmisten nurkkiin mennään. Sofie sai kuitenki meidät vakuuttuneiksi siitä, että mutsiisfaijaas on ihan rentoja ihmisiä.

Molliin saavuttuamme oli edessä perinteinen turistikierros Sofien johdolla. Jos nyt johonkin pitää kaupunkia verrata, niin ehkä semmonen minimaalinen Seinäjoki oli kyseessä. Kaikkee mitä ihminen tarvitsee, mutta mikä alkaa pidemmän päälle käydä hermoille ja ahdistamaan. Päiväreissuna varsin OK.

Pallo poikineen. Infrastruktuurisesti oiva ratkasu jalkojaan lepuuttavalle.

Kreisishoppaukselta ei tietenkään vältytty. Paikallinen Tarjoustalo oli penninvenyttäjän unelma.

Komeesti kohos kirkko kaupungintalon takaa.

Lämpimiksemme kipastiin Sofien entiseen työpaikkaan, erittäin viihtyisään kahvilaan. Oli sisustus vimosen päälle. Seiniltä vahtas edesmenneet kuninkaalliset ja takassa palo tuli. Kyllä siinä kaakao maitti (Mikon valintana Tuplafantat vedellä) ja vielä kun sai kylkeen pingviinisuklaankin.

Parkkiksella nähtävyydet sen kun jatku.

Illan pimetessä siirryttiin sitten äiti ja isä Bertelsin huostaan. Ja millanen vastaanotto siellä olikaan! Pöytä katettuna vimosen päälle, varmaan perintöhopeatki kiillotettuina. Siinä oli vähän vieraalla maalla -fiilis. Eikä muuta ku kättelyä ja tuliaisia kehiin. Vietiin glögiä, vodkakonvehteja ja salmiakkia.

Pidemmittä jaaritteluitta meidät istutettiin pöytään. Siellä oli kyllä sekä emäntä että isäntä laittanu parastaan. Alkuruokana oli parsakaalikeittoa kanapullineen. Aivan hyvää.

Olut ruokajuomana kruunasi aterian.

Seuraavana ruokalajina olikin sitten jäniksenkoipea ja perunaporkkanamuusia. Täytyy tunnustaa, että jänis vaikutti hiukan luotaantyöntävältä aluksi. Vaikeahan sitä on unohtaa, että on joskus lemmikkikaneja omistanut. Mutta erittäin maukasta oli!

Tuottaaks jäniksenkäpälä syötynä onnea?

Kyllä maitti.

Eikä se siihen loppunut. Vielä eteen kannettiin perinteistä riisivanukasta. Halukkaille myös kahvia. Oli niin ähky olo, että hyvä jos sai itsensä ylös kammettua. Jos Pohjanmaalla ollaan vieraanvaraisia, niin kyllä belgialaisetkin hoitaa homman kotiin.

Ja kodista puheenollen. Oli hienoa päästä näkemään miten perheet täällä asuu. Ihan perinteinen omakotitalo yläkertoineen heillä oli. Takassa rätisi tuli ja telkkari tarjos Päivän Säätä. Pöydällä 60 litraa kirkasta ja miljoonakaloja, nurkassa joulukuusi. Jaloissa kiehnasi labradorinnoutaja.

Olkkarissa oltiin kuin kotonamme.

Ja mitä puhuttiin ennalta siitä, ettei häpästä itteemme vieraiden nurkissa:

Kahvileivät nänneinä.

Joulukortin tuotto lyhentämättömänä vammanaamojen henkisen kasvun tukemiseen.

Isäntäperhe kutsuttiin Suomeen vastavierailulle.

Totta tosiaankin reissu oli kokonaisuudessaan mieltä avartava. Ei siitä sen enempää.

Reissun päätteeksi täräytettiin paikalliseen Nokiottaan.

Pikkujoulu(t)

Tätä suurta suomalaista kansanjuhlaa ei tiettävästi Belgiassa ilman meitä juhlittaisi. Paljosta olisivatkin jääneet paitsi. Suominaamat kun laitto haisemaan ja järkkäs kunnon pre-christmas partyt. Tämä iloinen juhlahetki tapahtui männäviikolla torstaina. Ja missäpä muuallakaan, kuin Siirin ja Jorskan bileresidenssissä.

Tehtiin pienet näkäräiset.

Joulu ja hyvä mieli oli läsnä. Maistatettiin supisuomalaista glögiä, joka todellakin eroaa paikallisesta glu weinista kun tummaihonen vaaleesta. Jengiin uppos, posket alko helottaa. Liekö johtunut vodkatujauksista kunkin mukin pohjalla.

Paketinavauskisasta ei vauhtia puuttunut.

Paketin avaaminen kera lapasten osoittautui melko haastavaksi.

Siinähän sitten laulettiin ja leikittiin. Paketinavauskisa osoittautui menestykseksi. Ranskalainen Winnie oli pelin ehdoton ykkönen, vaikka täpärästi loppuviimein hävisikin.

Sekä kiltit että tuhmat sai paketin.

 Pikkujoulupaketeista löytyi jos jonkinsortin tilpehööriä. Mitä turhempaa ja epäkäytännöllisempää, sen parempi. Hyvin oli porukka oivaltanut idean. Sohvi sai muovisen ulostepökäleen, Winnie sukuelinjääpalamuotin ja Mikko oman lahjansa: pierutyynyn ja juomapoletteja. Itse sain käsinuken, joka tottelee nimeä Charlie.

Charlie. Belgiassa lahjat kantaa ja jakaa tonttujen sijaa tällainen tumma pikkumies. Rasismia?

Paketit vaihto omistajaa mieltymysten mukaan.

 Ilta kului railakoissa tunnelmissa. Väkeä tuli ja meni. Enimmäkseen meni. Tässä yhteisposeerauksen helmiä:

Unkariinat Bea ja Kata.

Samat naamat.

Suomalaisutistuksessa Patricia.

Väki väheni, mutta bileet sen kun parani. Taustalla myös Suomi-Soffa.

Kippis!

Pikkutunneilla jalat veivät pitkästä aikaa Jurin baariin. Siellähän herra taas tarjosi miesseurueelle ilmaiset kurkunkostukkeet. Asiasta voitiin olla vain yhtä mieltä:

"läps"

Poikain kera kepsulla kerran. Sohvin naapuri Jeroen liitty seurueeseen.

Itse siirryin melko nopsaan kantapaikkakepsulaan. Chips'n doner oli taas hintansa väärti. Mestassa oli myös iloista kanssaruokailijaa ja riidankylväjää. Naapuripöydän jätkä totesi tylysti, että ollaanpa Anssin kera rumia ihmisiä. Arvostin ja painuin taksilla kotiin.

Suomea ulkomaalaisille

Lunastettiin vihdoin lupauksemme ja järkättiin kanssavaihtareille illallinen suomalaiseen tapaan pariskunta L'Ecueyn (lue: Liköörit) hoteissa. Sopivasti itsenäisyyspäivän aattona, niin että pääsi itsekin juhlatunnelmaan. Mutta oli siinä pähkäiltävää kerrakseen. Kuinka tehdä jotain oikeesti hyvää suomalaista murkinaa kahdellekymmenelle hengelle ilman uunia ja kotimaisia tykötarpeita? Onneksi apuun ryntäsi (lentolakon viivästyttämänä) tuliaiskapsäkkeineen Vilhelmiina, jonka suosiollisella avustuksella homma hoitu alta aikayksikön.

Lapin ämmä kansallisasussaan vatkaa lihapullataikinaa.

Illan menyy koostui varsin eksoottisista valinnoista:

• Tervetulosnapsi: 2 cl Salmiakkikossua (tarkkaan mitattuna!)
• Alkupala: voideltua ruisleipää pilkottuna pieniksi coctail-paloiksi
• Pääruoka: työllä ja tuskalla väännetyt lammas-nautalihapullat kera tönkön kastikkeen (ruotsalaisittain?) + kaloripommimuusi sekä vihersalaatti kolmella tomaatilla
• Jälkiruoka: minttukaakaota kermavaahdolla, Suomi- ja Budabestkonvehteja, salmiakkia + lakua

Täkäläiset kaupat ei korppujauhosta tiedä. Omatoimisesti ratkastiin ongelma raastamalla leipää.

Kyllä siinä oli laitoskeittiön tunnelmaa, kun yhteistuumin lyötiin kokkisota käyntiin. Kolmesta kilosta jauhelihaa pyöriteltiin kivasti parisensataa pullaa, jotka kaikki tuli paistaa pannulla kypsiksi. Perunoita muusia varten varattiin varmuuden vuoksi viisi kiloa. Siinä oli Vilkulla kuorimista. Itsehän tunaroin kastikkeen parissa.

Kokkikerholaiset väsää juhla-ateriaa.

Uskonnollisissa tunnelmissa koettiin siinä lestadiolaisperheen arkea. Kyllä olis karmeeta kokkailla suurelle joukolle päivittäin.

Salaattivastaavat Jorska ja Mikko onnellisna työntouhussa.

Alajärveleäisittäin "ves kiehu het julumis pattois!". Lihapullamaakarina toimi Anssi.

Loppujen lopuksi homma lähti kulkemaan niinkin hyvin, että oltiin valmiina reilusti ennen vieraiden saapumista. Pöytä iskettiin koreeksi ja virittäydyttiin tunnelmaan.

Juhlakansan (italialaisia, jenkkejä, unkarilaisia ja ranskalainen) saavuttua kulautettiin snapsit alas. Tietysti ensin luriteltuamme hyvin herkän tulkinnan Maamme -laulusta. Veteraanit käänty haudoissaan.

Ruokailu sujui suuremmitta ongelmitta. Itse vaikutin lähinnä emännöimässä köökin puolella, joten ruokailijoiden ensireaktiot jäivät kokematta. Kovasti kyllä kehuivat onnistuneeksi. Ja santsasivatkin.

Italialaisedustus Carlotta, Chiara ja Valentina tykästyivät minttukaakaoon.

Vieraille opetettiin perinteikkäitä suomalaislauluja. Hectorin Juodaan viinaa -kertosäe nousi ykkössuosikiksi.

Tilanpuutten vuoksi ateriat nautittiin japanilaiseen tapaan lattialla.

Kaikenkaikkiaan olihan se hienoa päästä tarjoamaan tovereille pala suomalaista ruokakulttuuria. Kovasti moni tahtoisi pohjolaan visiitille. Saa nähnä pitääkö ensi kesänä iskeä taas joulukinkku uuniin.

Laulelmat

Täällä Belgian suunnalla joulukuu toivotettiin tervetulleeksi laulun saattelemana. Liian kauan oli kämppäni kärsinyt hiljaiselosta, joten päätin laittaa pippalot pystyyn. Ei muuta ku väkeä sisään ja meteliä ulos.

Melko rauhallisissa tunnelmissa aloteltiin. Henkevää keskustelua ylläpitivät Anssin lisäksi Katan poikaystävä Peter (lentolakon uhri) ja Suomi-Soffa.

Se on kumma, että naapurit ei uteliaisuuspäissään pamahtanu paikalle. Luulis nyt, että tämmönen lauma aiheuttas reippaasti kuulohaittoja.

Niin se vaan on, että belgialaiset on kadehdittavan kauniita ihmisiä. David ja Julie posettaa.

Koettelemusten kautta (mm. jäinen jalkakäytävä, pöllimisintoa herättänyt joulukuusi, muutama tuttu matkan varrella jne.) saavuimme vanhaan tuttuuun Park Avenue -juottolaan. Biisilista käteen ja valkkaamaan. Ei muuten loppunut laulu lyhyeen.

Komiasti raikas Bon Jovin Always. Yleisölle tuttu, aina takuuvarma valinta.

 Lauluduo Siiri ja Sohvi vetäs Those Were The Days'sin mikstuurin englanniksi sekä suomeksi.

 Kanssakuulijat/kärsijät ainakin vaikuttivat nauttivan olostaan. Liekö oluella osuutta asiaan.

Kun jengi hupeni, otettiin Siirin kera lava haltuun. Vedettiin biisiä toisen perään typötyhjälle baarille. Hitteinä kaiku mm. Madonnalta You'll See & La Isla Bonita sekä No Doubtin Don't Speak. Ehkä pari muutakin häpeetä.

Ihmeteltiin kovasti kotiin kävellessämme, kun Night Shopitkin oli lyöneet dörtsinsä poseen. Ilmeisesti pitäis poistua kotosalle ennen neljää, niin vielä sais apetta rinnan alle. Täällä kun ei Harrin Rilli aamuvirkkuja laululintuja palvele.