Duurivoittoinen Molli

Eilen kävi niin, että Sofie ystävällisyys- ja vieraanvaraisuuspäissään kutsui suomalaiset ja kanadalaisen vanhempiensa luo visiitille. Kyseessä oli pikkukaupunki nimeltä Mol, täkäläisittäin Myyrä. Vitsiä heitettiin tietysti oitis työnhakureissusta. Mutta tottakai mesta oli tsekattava, kun kerran tällainen ainutlaatuinen tilaisuus tarjottiin.

Mestan nimikkoelukka.

Junassa törötettiin tunnin verran ja kärsittiin kivasti pikkujouluhuuruista. Lievää jännitystä aiheutti myös pelko siitä, että osataanko käyttäytyä kun vieraiden ihmisten nurkkiin mennään. Sofie sai kuitenki meidät vakuuttuneiksi siitä, että mutsiisfaijaas on ihan rentoja ihmisiä.

Molliin saavuttuamme oli edessä perinteinen turistikierros Sofien johdolla. Jos nyt johonkin pitää kaupunkia verrata, niin ehkä semmonen minimaalinen Seinäjoki oli kyseessä. Kaikkee mitä ihminen tarvitsee, mutta mikä alkaa pidemmän päälle käydä hermoille ja ahdistamaan. Päiväreissuna varsin OK.

Pallo poikineen. Infrastruktuurisesti oiva ratkasu jalkojaan lepuuttavalle.

Kreisishoppaukselta ei tietenkään vältytty. Paikallinen Tarjoustalo oli penninvenyttäjän unelma.

Komeesti kohos kirkko kaupungintalon takaa.

Lämpimiksemme kipastiin Sofien entiseen työpaikkaan, erittäin viihtyisään kahvilaan. Oli sisustus vimosen päälle. Seiniltä vahtas edesmenneet kuninkaalliset ja takassa palo tuli. Kyllä siinä kaakao maitti (Mikon valintana Tuplafantat vedellä) ja vielä kun sai kylkeen pingviinisuklaankin.

Parkkiksella nähtävyydet sen kun jatku.

Illan pimetessä siirryttiin sitten äiti ja isä Bertelsin huostaan. Ja millanen vastaanotto siellä olikaan! Pöytä katettuna vimosen päälle, varmaan perintöhopeatki kiillotettuina. Siinä oli vähän vieraalla maalla -fiilis. Eikä muuta ku kättelyä ja tuliaisia kehiin. Vietiin glögiä, vodkakonvehteja ja salmiakkia.

Pidemmittä jaaritteluitta meidät istutettiin pöytään. Siellä oli kyllä sekä emäntä että isäntä laittanu parastaan. Alkuruokana oli parsakaalikeittoa kanapullineen. Aivan hyvää.

Olut ruokajuomana kruunasi aterian.

Seuraavana ruokalajina olikin sitten jäniksenkoipea ja perunaporkkanamuusia. Täytyy tunnustaa, että jänis vaikutti hiukan luotaantyöntävältä aluksi. Vaikeahan sitä on unohtaa, että on joskus lemmikkikaneja omistanut. Mutta erittäin maukasta oli!

Tuottaaks jäniksenkäpälä syötynä onnea?

Kyllä maitti.

Eikä se siihen loppunut. Vielä eteen kannettiin perinteistä riisivanukasta. Halukkaille myös kahvia. Oli niin ähky olo, että hyvä jos sai itsensä ylös kammettua. Jos Pohjanmaalla ollaan vieraanvaraisia, niin kyllä belgialaisetkin hoitaa homman kotiin.

Ja kodista puheenollen. Oli hienoa päästä näkemään miten perheet täällä asuu. Ihan perinteinen omakotitalo yläkertoineen heillä oli. Takassa rätisi tuli ja telkkari tarjos Päivän Säätä. Pöydällä 60 litraa kirkasta ja miljoonakaloja, nurkassa joulukuusi. Jaloissa kiehnasi labradorinnoutaja.

Olkkarissa oltiin kuin kotonamme.

Ja mitä puhuttiin ennalta siitä, ettei häpästä itteemme vieraiden nurkissa:

Kahvileivät nänneinä.

Joulukortin tuotto lyhentämättömänä vammanaamojen henkisen kasvun tukemiseen.

Isäntäperhe kutsuttiin Suomeen vastavierailulle.

Totta tosiaankin reissu oli kokonaisuudessaan mieltä avartava. Ei siitä sen enempää.

Reissun päätteeksi täräytettiin paikalliseen Nokiottaan.