Luokkaretki Saksanmaalle

Koulun puolesta kyllä ohjelmaa järjestetään. Kivasti saksan kielen opiskelijoiden kera täräytettiin maanantaiaamuna vapinassa itänaapuriin. Parin tunnin bussimatka kului hyvin pitkälti nukkuen, yöunet kun jäivät lyhykäisiksi aikaisen (klo 7.30?) lähdön takia.

Ensimmäinen etappi oli pikkutuppukylä nimeltä Monchau. Nättejä tupia peräjälkeen, ahtaita mukulakivikatuja ja suljettuja pikkuputiikkeja. Vähä oli kuollut mesta, ristinsielua kun ei aluksi näkynyt. Mitä nyt pari hassua rapsutusta kaipaavaa kissaa.

Turistit kera karttojen.

Joulu oli läsnä.

Ihan oli nättei pytinkejä pitkin jokivartta.

Tämä otus oli varsin hellyyttävä muuten hiirenhiljaisessa kylässä.

Siinähän sitten kierreltiin ja kuvailtiin. Lämpimiksemme kulautimme myös kaakaot naamariin. Saksaksi tilaaminen tuotti ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Kermalla ja ilman. Hintatason (4 euroa kuppi!) perusteella ois voinu napata samaan syssyyn lusikan taskuun.

Nalle siel kans törötti kera kalan.

Todella tyylikäs vaihtoehtoinen joulukoriste. Ei muuta ku pallot kalloon!

Matka jatkui sitten isompaan mestaan Aacheniin. Siellä vastassa oli ehkä turhauttavin turistikierros miesmuistiin. Patsasta toisen perään ja mitäänsanomatonta lässytystä. Talvikin iski päälle yllättäen ja pyytämättä. Nenä ja varpaathan siinä paleltu. Onneks päästiin sit kierroksen päätteeks herran huoneeseen lämmittelemään. Koskaan ei oo kirkko vaikuttanu yhtä kutsuvalta.

Turistikierros kiinnosti ku kilo sitä itteään.

Patsaat alko käpälöimään.

Kaupunki tarjos vierailijoiden iloksi joulumarkkinat. Johan oli kojua jos toistakin täynnä mitä maittavampia sokerimössöherkkuja aina pipareista maustekakkuihin. Pakkohan niitä oli sitten mukaansa haalia. Tunnelma oli kyllä katossa, joululaulut raikas, ja kun pimeys laskeutu niin kuusiin ripustetut valotkin pääsi oikeuksiinsa. Glögi ois maistunu, mut sikäläiset ei semmosesta piitannu. Vaihtoehtona oli kivasti hehkuviiniä. Avot, että oli hyvää! Harmi sinänsä, että hourepäissäni unohdin ladata kameran. Akku tyhjänä ei paljoa räpsitty. Nyt siis mielikuvitusta kehiin.

Siinä oli hevosella kokoa ja näköä. Belgian muijat Sofie ja Katrien messissä.

Kreisishoppaukselta ei taaskaan vältytty. Karvaset sisustuselementit ovat joulun toivotuimmat lahjat.

Kyllähän sitä luokkaretkestä riemuitsi. Vielä kun messissä oli paikallisia opiskelutovereita. Läpänheitolta ei taaskaan vältytty. Ja tulihan siinä laulettua myös kaikki saksankieliset veisut, mitä mieleen juolahti.

Nyt sitten vaan joulun odotusta. Tuleehan se väistämättä odottamattakin. Vähä on ristiriitaset viilikset sen suhteen, kun tietää että osa tästä jo perheeksi muodostuneesta jengistä lähtee himaan pötköttämään ehkä loppuiäkseen. Surupukuni on musta.

Loppuun ihanaiset klementiinit, jotka odottivat kivasti mikron päällä suomalaisten kollegojen lähdettyä kämpiltäni omin avuin. Ei näitä olis malttanu syödä:

Nimesin heidät Anneliksi ja Kepaksi.

Suomettuminen

Kävipä niin, että Suomi saapui Antwerpeniin. Ensin tekaistuna International Eveningin merkeissä, sitten ystävien ilmaantumisella mestoille. Ai että, jos koti-ikävää koskaan on ollutkaan, niin nyt sai kyllä taas Suomea tarpeekseen. Sanan positiivisessa ja konkreettisessa merkityksessä.

Koulun kansainvälisiä iltamia piti stressata niin, että naama oli kukintoa täynnä ja hiukset lähti päästä. Peruukki ja naamari joululahjaksi? Tulihan siinä sitten väännettyä tarjoilut aina lohileivistä karjalanpiirakoihin. Siirin kera otettiin taakkaa harteille myös juontamisen merkeissä.

Tyypillistä suomalaisuutta tuotiin esille muunmuassa kertomalla mistä mäkkärin pahvimukien kannet ovat kotoisin ja paiskomalla Reinoja sekä vessapaperirullia pitkin näyttämöä. Jälkikäteen yleisö kiitteli onnistunutta ohjelmaa. Mene ja tiedä. Pääasia, että ilta ei ollut täysi katastrofi. Etelän hedelmien ohjelmanumeroista saati ruoista kun ei etukäteen päässyt täysin kartalle. Siinähän tanssivat perinteistä turkkilaista humppaa kaikki tyynni.

Salmari oli ruokapöydän ehdoton kakkonen. Karjalanpiirakat vei voiton.

Päädyttiin halparatkasuun, kun kotimainen kossu oli hinnoissaan.

Semmosii pr-ämmiä oltiin, et nyt kaikki haluu Suomeen. Messissä Virginie ja Evy.

Onni oli läsnä, kun tutut Suominaamat änkesivät kylään. Nauru raikas ja läppä lensi totuttuun tapaan. Vanhoja vitsejä viljeltiin ahkerasti, mutta jotain uuttakin luotiin. Historiaan jää ainakin tokaisu "KANAHAMPURILAINEN!", josta saan kiittää äidillistä itseäni. Pitihän sitä keittiön lattialla retkottavalle nälkäiselle ystävälle koittaa aamuyöpalaa tarjota - vaikka väkisin.

Kuvat kertokoon viikon tapahtumista kaiken oleellisen:

Vastaanottokomitea toivotti Suomen lähetystön tervetulleeksi.

Nälkä piti miehet ja naiset tiellä. Pihvit Argentiinalaisittain olivat varsin onnistuneet.

Kuokittiin  Winnien synttäreillä. Tupa täynnä savua ja väkeä. Teemana crazy hair. Huomaa kortonki kuontalossa!

Päivät solju nopsaan. Pidettiin kivaa ja siinä se. Kaikkea aina kreisishoppauksesta kollektiiviseen krapulaan. Syömistä unohtamatta. Ja pitihän sitä udella muiden tulevaisuuden kuvioita ja panikoida omia. Lässytystä yömyöhään, turistikierrosta päivät pääksytysten. Ei siinä auta muu, kun hehkuttaa taas ihmisen eloa.

Jostain kumman syystä kone otti itteensä, enkä saa lisättyä kuvien perään mitään kokoavaa loppukaneettia. Se tulee siis tässä:

                          "Mä oon niin onnellinen ku mä oon niin onnellinen."

Päiväkodin lapset ovat pihalla taas.

Kauniit vanhuksemme. Taas kuva sarjassamme "HEI, kato mikä kyltti tuol on. Ota kuva!"

Johtoryhmä taivalsi Antwerpenin yössä

Meidän häät -matskua: "No mehän siis tavattiin sillon Ruisrokissa vuonna -78 ja siitä se sitten lähti."

Tuplapatja - se turvallisin ehkäisyväline.

Tanjan Bed&Breakfast tarjos lattiatilaa ja kananmunia. Muijat hyväs pössikses heti aamutuimaan.

Pojat nautti ostoksilla olosta suunnattomasti. Kauppojen istuintarjonta tuli tutuksi.

Ei mun takki kaipaa neulaa ei lankaa.

Sateenkaaren tuolla puolen

Syyslomareissu tehty ja Dublin nähty. Melkoista hulinaa oli taasen luvassa, kun suomipoikien ja portugeesemuijien kera punapäistensaarelle täräytettiin. On täysi mahdottomuus kerrata kaikkea viikon aikana tapahtunutta, mutta sen voin sanoa, että kyllä siellä sattu ja tapahtu.

Hommahan meni niin, että maanantai-iltana riipastiin Ryanairin (lue: tästälähin boikottiin lyöty riistäjälafka) lento Charleroin kentältä Irkkuihin. Pienen bussisekoilun jälkeen päädyttiin Citihostelliin n. 20 minuutin kävelymatkan päähän ytimestä. Mesta osoittautui aivan hyväksi huokeaan 15 euron lärvikohtaseen hintaansa nähden. Oli petiä lakanoineen päivineen, kylppäriä vessapapereineen (onneksi ilman lisäveloitusta, rullia kun tässä seurueessa kului), ja kaiken kukkuraksi telkkarikin isketty katonrajaan. Mikäs siellä siis ollessa, kun paahtoleipäaamiainenkin sisältyi samaan syssyyn.

Vangit raidoissaan. Yläsänky ei pettänyt, vaikka nippusidekyhäelmät vaikuttivat arvelluttavilta.

Aamu läks käyntiin paahtoleivällä kera marmeladin ja juuston. Talo tarjos myös kahvit/teet kylkeen.

Viikko vierähti varsin nopsaan. Valikoin tähän nyt kameran antimien ehdoilla muutaman tilannekatsauksen. Ensinnäkin pojathan päätti kivasti loman kunniaksi vetää kurkkunsa kipeiks ja päänsä täyteen räkää. Hostelli tuli siis tutuksi muutamana iltana baarien sijaan. Ei kait siinä, tulihan ainakin perehdyttyä television tarjontaan;  Jeremy Kyle siel huseeras kakkosluokan kansalaisten parisuhdeongelmien parissa. Ja tilannekomiikkaahan järjesttiin sitten ihan omin päin. Tylsistymään ei päässy. Samat naamat ja vitsit jakso naurattaa edelleen. Huussihuumorilla sekä alotettiin, että lopettiin päivät.

Niin tämä katu on hellä, se jatkuu niin kauas kuin kävelee.

Vettähän tuli taivaantäydeltä lähes taukoamatta. Särjin sontikan heti alkuunsa ja kärsin sitten märkyydestä nuukuuspäissäni. Kreisishoppausta sateenpitimiski tuli taasen harjotettua jonninverran. Oliha se hienoa, että kaupungista löyty Penneys (tutummin Primark) ja läski sai ahdettua päällensä taas jotain uutta rättiä ja kenkää.

Matkaseura iloisnaan Trinity collegen sisäpihalla.

Vielä vihersi sielläkin.

"Nää on kyl kaikki joillekin naruperseille tehty!" tuumasivat he ja...

...päätyivät välipalalle.

Pitihän sitä reissun aikana myös morjenstaa tuttuja, sattumoisin kun diakin viittomakielentulkkiopiskelijat kolmin kappalein majailevat paraikaa Dublinissa. Siinä oli sit jälleennäkemistä ja turistikierrosta monena päivänä. Ihan näyttivät viihtyvän. Ja mikäs siinä, kyllä kaupunki näin pintaraapasulta ihan asuttava on. Nättiä ja puhdasta nyt ainakin. Mitä nyt muutama kerjäläinen värittämässä katukuvaa. Hintatasokaan ei hiponut pilviä, mikä oli sinänsä positiivinen yllätys ennakkoluuloselle ihmiselle. Täpötäysi oluttuopponen lähti vajaalla femmalla.

Tunteidentulkit. Bubissa raikas ikivihreät.

Pakkohan sitä oli ulkomaalaisina tutustua paikallisiin turistinähtävyyksiin. Löydettiin siis itsemme Jamesonin viskimuseosta. Siellähän kierreltiin ja seurattiin viskinteon vaiheita peräjälkeen. Eihän siitä puoliakaan tajunnu, mutta tulipahan ainakin nähtyä, miten homma toimii. Ei ihan hetkessä viski valmistu. Vois porukoillekki vinkata, et siellähän meillä on lato tyhjillään ja peltoa, missä viljellä. Ei muuta ku pannut porisee, oma lärvi etikettii ja sassiin!

Kierroksen päätteeksi saatiinki sitten maistella viskiä yhden lasillisen verran. Kylähän se alas meni. Mikko veti pidemmän korren ja päätyi etsradille kaiken kansan pällisteltäväksi maistelemaan muitakin laatuja. Kehtas viel muiden maistelijoiden esimerkistä huolimatta väittää skottiviskiä paremmaksi kuin panimon omaa.

Siel oli jyvät ja akanat sekiksis. Kuulijat myös.

Tynnyreitä peräjälkeen. Piti olla jotai tiettyy puuta, ettei ota litkuun makua. Niinku sitä ny hirveesti maistelis ku alas kulauttaa.

Karinan kera sieppoiltiin.

Baarikulttuurista tähän väliin sen verran, että kyllä sydäntä lämmitti päästä paikkaan, jossa musiikkia ja muusikoita ymmärretään. Jengi oli ihan villissä! Dublinin kuuluisa Temple Barin alue on täynnä toinen toistaan viihtyisämpiä pikkupubeja ja livemusiikki on jotain sanoinkuvaamattoman tenhoavaa. Esiintyjät issekin siel kaatoivat kuppia laulujen lomassa. Oli kitaraa, viulua, pilliä ja UKULELE! Hienoa tulkintaa, erikoista irlantilaista kansanmusiikkivivahteista menoa. Sanoisin jopa, että autuutta. Sielu lepäs ja kädet sekä sydän hakkas. Jos se musta on kiinni, niin Aino-Maija Hämeenniemi ja tanssiorkesteri Kyöstiä Kakkoseen tekee vielä ulkomaankeikkansa Temple Barin Temple Barissa hamassa tulevaisuudessa. Pillisoitinkin on jo hankittuna, ei opeteltuna.

Pakollinen turistiposetus. Hinnoissaan oli tämä lafka. Hampurilainen olis irronnu parilla kympillä.

Wall of shame.

Likat rimpsalla.

Tuopeissa oli kokoa ja näköä - kuten ottajissaankin. Omani valmistamiseen oli käyetty jonkinsortin ostereita?! Onnistunutta oli silti. Once you go black you never come back.

Käytiin vetääs nenästä Molly Malonea. Melko jäykkä ja kylmäkiskonen muija.

En arvostanu tämmösii kieltoi.

Keskiviikon ratoksi läksimmekin sitten kaikki yhes koos luonnon helmaan Howthiin. Junalla kivasti köröteltiin puolisen tuntia ja jo alko kaupunkimaisemat kadota. Tilalle tuli vellovaa vettä meren muodossa, kauheeta rotkoo toisen perään ja kitukasvuista vielä vihertävää kasvillisuutta. Vähän kun ois satukirjasta revitty. Vettä tulla tihuutti tuulen lomasssa, mutta aurinkokin pilkahteli. Oli ihan somewhere over the rainbow -fiilinki. Sateenkaaret ku tuli ja meni. Hiljasuus oli kans tervetullutta kaiken tän hulinan keskellä. Kyllä sitä korvesta tullut korpeen kaipaskin. Nättiä kertakaikkiaan, ei voi muuta todeta. Kassokaa isse:

Hylkeitä bongailtiin, mutta uppeluksissa pirulaiset pysyivät.

Reunalla kaunis on maailma.

Sielhä myö törötettiin.

Jos ei ylemmästä tunnistanu, ni tästä viimestään.

Mustikkana maailmalla.

Kaiken kapuamisen jälkeen tauko oli paikallaan.

Reitti osottautukin sitten reilusti yli kuuden kilometrin pituiseksi. Aikaa tarpomiseen kului nelisen tuntia. Toisen puolikuntoisen valitusvirret raikas, mutta päästiin kuitenkin lopulta onnellisna ehjin nahoin takaisin sivistyksen pariin. Hylkeitä pitää sit mennä varmaan vahtaamaan vankeuteen, ku eivät suvainneet villeinä näyttäytyä. Joku miekkakalan sorttinen ehkä nähtiin.

Puistossa käytiin kans posettamas.

Ruokailujen suhteen mieltymykset eivät tietenkään käyneet aina yksiin. Yks haluu wokkia, toinen kiinalaista ja kolmas mitä tahansa halpaa ei-wokkia-saati-kiinalaista. Niinhän siinä sitten kävi, että päivittäin käytiin tahtojen taistot muonan suhteen. Yhtä mättöähän se oli. Ei oikein toi irlantilainen perinneruoka houkutellut ku Burger kingiä oli joka kulmalla.

Läskit mättää menemään. Ei oo lihavaa ruokaan katsominen.

Pakkia sekasin tuutin täydeltä.

Oman ripauksensa tarinaan toi Mikko, joka nautittuaan wokiksi kutsuttua mössöä painui mestan ainoaan huussiin puoleksi tunniksi. Kiitos hänen, raflan kanssaruokailijapikkupoika joutui tukalaan tilanteeseen. Rampattuaan huussin ja ruokailutilan väliä lienee poikalapsi poistunut mestasta löysät lahkeessaan. Ja tämä kaikki sen takia, että Mikko-raukka kärsi kopissa ilman vessapaperia. Kivasti kokki sitä sinne loppuviimein kiikutti. Tällä tarinalla tuskin on mitään syvällistä opetusta. Tai no, ves ei kasso missä virtaa.

Perjantainen maasta poistuminen otti myös aikansa. Ei tietenkään notiseerattu aikasemmin, että ruuhka-aikaan bussit saattaa olla täynnä väkee. Epätoivosen bussinmetsästyksen jälkeen otettiinkin taksi alle ja kurvattiin kentälle hyvissä ajoin. Matkalaukkujen paino tuotti päänvaivaa, mut eihän ne sit loppuviimein ees punninnu mitään.

Lento sujui suuremmitta ongelmitta. Eläkeläiset tietty totuttuun tyyliin etunenässä valtaamassa parhaat paikat. Charleroin lentoasemalla viettettiin sitten rattosia hetkiä reilun kuuden tunnin ajan. Sieltä kun ei pois päässyt ennen ensimmäistä aamubussia. Lentokenttäyö oli kokemus vailla vertaa. Karvalakkikansalaisen eloa kun harvoin tulee vapaaehtoisesti koettua. Oma slummi lyötiin pystyyn, vedettiin lämpimiksemme kaikki vaatteet niskaan ja odotettiin auringonnousua.

Iltapalaks kärsineet kolmioleivät.

Uudet lentokenttätuttavuudet tarjos janoiselle punkkua.

Sielhä myö potslojoon vedettiin. Kova kaupuu oli himaan pötköttää.

Niinhän siinä sitten kävi, että kun aamutuimaan vihdoin Antwerpeniin saavuttiin, veti nenä tukkoon. Ensin huvi ja sitten sairaus.

Päivääkään en silti tästä lomasta vaihtaisi pois. Kiitos maan ja matkaseuran.