sunnuntai 12. syyskuuta 2010

"Teeksä siellä mitään muuta ku juhlit?"

No enpä juuri. Ei vaan, opiskelemassahan täällä ollaan. Koulupäivät on melkoisen pitkiä. Varttia vaille ysiksi (nyt pätemistä hollanniksi: kvart voor negen) mennään ja onnellinen on, jos ehtii viideksi kotiin (tämäkin sinänsä mahdottomuus, sillä kaupat sulkevat ovensa jo klo 18, joten ruokaostoksille sitä aina koulupäivän päätteeksi päätyy).

Just aakkoset oli alkuun tosi hankalia.
Belgian culture & economy -kurssilla tutustutaan hyvinpitkälti paikalliseen elämänmenoon. Viime viikolla vierailtiin muutamissa museoissa. Pienryhmissä osallistuttiin työpajoihin, joissa päästiin isse kokeilemaan mm. kirjansidontaa ,-painamista ja typografiaa.

Piirreltiin puolitoistatuntia.
Pelleilyksihän se lähinnä meni. Tuli ihan ala-asteen kuvistunnit mieleen, kun yritti siinä jäljitellä jonkun munkin 1800-luvulla ennen pähkinänsärkijää raapustamaa koukeroista kirjanta. Opas kylläkin oli tosissaan koko touhun kanssa. Häntä ei paljoa hymyilyttänyt, kun päädyin omien nimikirjaimien sijaan kynäilemään kirjainparin WC. Selitin kyllä, että kyseessä on Winston Churchill.

Taidonnäytteitä kerrakseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti