sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Ikäihminen

Niin siinä vaan kävi, että vuosi taas vierähti ja kurttua ilmesty sitämukaa naamaan. Juhlistimme vaihtariporukalla vanhenemistani ennakkoon jo lauantaina. Kyllä siinä ikäihminen herkistyi, kun juhlakansa vaelsi paikalle kahden isseväsätyn kakun kera (vaniljakastiketta vohvelipohjalla, lisukkeina hedelmiä) laulaen onnitteluveisuja kukin omalla kielellään. Sillon, jos joskus tunsi taas elävänsä. Erilaisimmat, ja ehkä myös mieleenpainuvimmat synttärit ikinä!

Lahjastani olin niin otettu, etten saanut sanaa suustani. Kuulemma yhteispäätöksellä valittu paita oli niin kantajansa näköinen. "Sopii kun nyrkki alaikäseen" (kuuluisa filosofi Ville Rämö). Tämä tulee ehdottomasti olemaan yksi lempikostyymeistani:

Ikisinkku läski. Eukko siel laulaa. Siinä on paidalla kokoa ja näköä.

Ilta sujui mukavissa laulun- ja ilolitkujensekaisissa tunnelmissa. Muutama tanssiaskelkin taidettiin Yölinnun tahtiin ottaa. Metelin saattoi kuulla kadulle asti, (naapureita varten iskin lapun seinään, että tulkoon valittamaan, jos häiritään. Eipä tulleet.) sen verran kovalla volyymilla huudatettiin mm. kestosuosikkia Hoobastankin Reasonia. Häpee?

Kupit ojossa.
Baarimikkoina toimivat Siiri ja Jorska. Juomatarjoiluun sisältyi tietysti kotoisa sekoitus Fisherman's friendeja kera vodkan. Ihan oli ku aitoa Fisua. Kanssajuhlivat ensimaistajat eivät kuitenkaan niin mausta piitanneet.

Juomatarjoilut eivät loppuneet.

Tilanne päällä.
Päädyttiin sitten paikalliseen karaokemestaan hoilaamaan. Huutolaulamiseksihan se meni. Jostain kumman syystä kaupungin baarit sulkivat ovensa. Siinä oli ihmetys suuri, sentään lauantai-ilta! Kehnolla menestyksellä yritettiin jopa gay-klubille, mutta eivät vaan päästäneet muijia sisään. Niinhän se varmaan on, että kun miehet ryhtyy kunnolla hommiin, niin naiset on vaan tiellä.

Yleisö villis.
Lemon tree italialaisvahvistuksella.

Avoimien ovien metsästys.
Ilta päättyikin sitten siihen, että täräytin kivasti taksilla kotiin ihmisten aikaan (ja edessä). Osoite vaan oli hiukan hakusessa. Kaikinpuolin onnistuneet juhlat siis.

Ja siihen kysymykseen, et tuntuuks nyt vanhemmalta, totean vaan että HAIST! Tein itsestäni numeron. Se on on tätänykyä 22.

2 kommenttia:

  1. Onnea vielä tänneki! Et tätäki joku lukee. Kuulostaa aivan mahtisynttäreiltä! OJEJE

    VastaaPoista
  2. Tänks! Toivottavasti mulla on enemmän lukijoita ku uudella Tutkalla. Eiku?

    VastaaPoista